5.9.2014

Suunnittelusta toteutukseen: Muotoiluinstituutti, kioski

Jokainen ryhmä teki omat suunnitelmansa työnsä toteutuksesta jo ennen Designers' Village viikkoa. Pienoismallit syntyivät ideoiden tueksi ja lopputulokseen päästiin sekä kovan fyysisen työn että armottoman aivotyöskentelyn kautta.

Tässä Muotoiluinstituutin kioski ryhmän työn kulku paperilta toteutukseen:

"Saimme tehtäväksi suunnitella valvojankoppi laskettelurinteeseen. Mietittiin millainen muotokieli sopisi laskettelukulttuuriin ja halusimme tehdä jotain perinteisestä poikkeavaa. Tutkimme aihetta ja meitä kiehtoi laskettelumuodin graafisuus. Ajan saatossa huomasimmesuuria haasteita, kuten rakentamisajan rajallisen määrän suhteutettuna rakennuksen haastaviin muotoihin. Yhteistuumin Pro Puun kanssa päädyttiin koppiin, mikä tulisi Messilän päättämään muuhun käyttöön. Paikan päällä sovittiin, että siitä tulisi kioskikoppi, missä myytäisiin bratwurstia ja rommikaakaota. Materiaalien kanssa oli epävarmuutta, mistä johtuen muutettiin ikkunat pienemmiksi. Koppiin piti paikan päällä suunnitella vielä ikkunaluukku myymistä varten. Meidän piti nopeasti tehdä päätöksiä, jotta saisimme rakennuksen vastaamaan uutta käyttötarkoitusta." Lea Randebrock ja Sirena Nieminen


Muotoiluinstituutin valvojankoppi piirustuksina.

Muotoiluinstituutin valvojankopin / kioskin pienoismalli.

Muotoiluinstituutin kioskin löydät Messilän alueelta.
                                                       Muotoiluinstituutin valvojankoppia / kioskia käytetään Hot Dog Kojuna.

Koosteen kasannut kokoon
Sini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti